14.8.2011

Kuvia, kuvia

Mun inspiraatio on välillä ihan totaalisesti hukassa. Niinkun esimerkiksi nyt. Tai siis nyt tällä hetkellä se toimii mut viime postauksesta onkin taas kuukausi aikaa.

Mutta! Ei anneta sen häiritä vaan keskitytään nyt olennaiseen, eli viime aikojen tapahtumien kerrontaan kuvien kera :) ensinnäkin pari kuvaa botellonista, mitä meillä oli eväänä ja mitä mulla oli päällä:



Lisäks on tullut mökkeiltyä saaressa perheen seurassa <3







Säkylän mökillä en käynyt kun tän ainoan kerran tänä kesänä. Aika menee niin kamalan nopeasti, en pysy ollenkaan tahdissa mukana :D vietettiin iskän kanssa laatuaikaa ja kuvailtiin :)





Mitäs sitten vielä? Eilen oltiin kattomassa Petri Nygårdia Naantalin Kaivohuoneella. Okei okei ja jatkoilla Hovissa :D oli kyl ihan huippuhauskaa! Viikonloput on niin ihania nykyään, ihmisen parasta aikaa.

Ainiin ja juhlittiin mirkan (isosisko) syntymäpäiviä heinäkuun vika viikonloppu, siitä laitan kuvia myöhemmin kunhan saan ne ensin käsiini :) jostain muustakin piti vielä myöhemmin kirjoittaa ja esittää kuvat mut mitähän se mahtoi olla? En nyt kyllä yhtään muista, kai sen sit jossain vaiheessa keksin :D enää viikko ja risat ja sit pääsen koulun penkille puuduttamaan pyllyäni. Oon ollut siitä niin tohkeissani jo aika pitkän aikaa et en varmaan edes kehtaa myöntää jos se onkin ihan pyllystä koko koulu :D sit vaan kestän sen kuin mies.

Mut joo, koitan saada käsiini vähän lisää kuvia ja postailen niitä sit taas tännepäin :) ehkä se inspiskin sieltä sit löytyy kun alkaa koulu ja arki, tä kesä on aina vähän tällästä ihme mukalomailua. Luvassa on myös kuvia tukkaprojektista, josta pieni sneak peek alla!



17.7.2011

Nokia C3

Eilisestä piknikistä on melkein selvitty, mut järkevää tekstiä en nyt kykene tuottamaan. Sen verran voisin kuitenkin kirjoittaa, et oon tooooosi pitkään halunnut Nokian C3:sta. Miettisin jo talvella josko ostaisin sen itselleni joululahjaksi :D mut en sit ikinä ostanut, ja nyt oon keväästä saakka tarkkaillut jos sitä olis tarjouksella alle sataseen. Kun sain tietää et pääsin kouluun niin suunnilleen eka ajatus oli että nyt mä sen teen, palkitsen itseni ja ostan kauan haluamani puhelimen!


Nyt se on mun pieni vauvani <3

Rakastan sitä että mulla on kaks puhelinta, siinä tuntee ittensä niin businessnaiseksi :) onhan se vähän silleen epäkäytännöllistä mut toistaiseks tä järjestely on toiminut oikeen hyvin!

Kuten jo varoittelinkin, en saa nyt oikeestaan mitään fiksua kirjoitettua et luovutan varmaan tältä päivältä :D koitan saada ens viikolla aikaiseksi jotain tooosi kivaa postausta!

15.7.2011

Täältä pesee!

Ja täältä myös huuhtelee, koska näitä kuvia olikin ihan oikeasti joku sata! Olisin tietty voinut taktikoida ja laittaa nä esim kolmessa eri osassa mut enhän sellaista jaksa! Eli tässä on nyt sit (niin sekaisin kun vain voi olla) kuvia viime vuoden vapusta eteenpäin :) olkaat hyvät!

Nä ekat onnistuin organiseeraamaan suht hyvin aikajärjestykseen, tuoreimpana siis kuvia tän kesän ruissista ja juhannuksesta!







Mut sit alkaakin tulla vanhempaa matskua. Tai siis vanhempaa ja uudempaa sekaisin, mikäs sen kätsympää!






























Siinäpä niitä :) mulla ei pitänyt olla tänään mitään suunnitelmia, ja se tavallaan ehkä vähän harmitti. Olis pitänyt oikeestaan siivota huomista varten koska jos on huono sää niin meijän ulkopiknik meinaan siirtyy mun parvekkeelle :D päivän kuitenkin pelasti emman mitä kummallisin viesti: läheks sieneen tänään? Ensin olin vähän ulalla et häh, oikeesti? Mut sienimetsään me nyt ollaan sitten menossa.

Eli sanoista tekoihin - sadetakki+kumpparit messiin ja keltavahveroita noukkimaan!

14.7.2011

Öinen meri meidät saa

Okei, eli. Kokeet on ohi. Ne meni muuten tosi hyvin paitsi että pisteet ei riittänyt sit yhtään mihinkään. Ei Ouluun, ei Tampereelle eikä todellakaan Turkuun! Mutta! Olin niin fiksu tänä vuonna (lue: laiska, en jaksa tehdä enää töitä), että hain myös amkiin ja sieltähän se paikka sitten tipahti :))

Mulle on nyt jostain kumman syystä jäänyt päälle tuulettaa tokaisemalla oujee, joten OUJEE!

Tä on hyvä, tä on tosi hyvä. Tykkään. Hehkutan. Plus et lupasin itselleni etten harmistu vaikka kauppakorkea ei tänä keväänä kutsuisikaan. Sitäpaitsi mulla on vähän sellainen olo että amkin ja mun välille saattaa muodostua rakkautta. En oikein pysy edes housuissani, odotan niin paljon jo koulua! Odotan läksyjä! Tenttejä! Luentoja (sanotaanko amkin tunteja luennoiksi?)! Ja ehkä ennen kaikkea sitä, että saan pitkästä pitkästä aikaa käydä koulutarvikeostoksilla! Penaali, kyniä, kumeja, kansio, papereita, tusseja, vihkoja (elämäni rakkaudet, joita löytyy kyllä tyhjinä kaapeista mut lisää on saatava!), mitä vielä? Ää ja just sopisin emman kanssa tukanleikkuu ajan tiistaille kun koulu alkaa keskiviikkona. Ja tietty pitää päästä ostamaan myös jotain uusia kuteita :)) eikä, en ehkä kestä odottaa elokuun loppuun asti! Ja saan haalarit!

Okei voisin oikeesti miettiä ja jakaa näitä juttuja vaikka ikuisuuden, eli ehkä vaihdan aihetta :D

Mitähän muuta piti kertoa? Niin, no oon sinkkuna. Ei siitä sen enempää, pidän kaikki vanhat kirjoitukset ja kuvat täällä, en halua niitä poistaakaan. Tä on elämää, ja pepi on edelleen tärkeä tekijä :)

Eli tälläistä nyt tähän hätään. Fiksailen vähän tota ulkoasua ja koitan muutenkin taas opetella et mitenkäs tä juttu nyt oikein menikään. Toisin sanoen menee hetki ennen kun kykenen tarjoamaan mitään järkevää :D katotaan joskos tällä kertaa onnistuisin tosiaan olemaan hieman tunnollisempi! Ja lupaan, oikeasti lupaan, että ens postaus ei oo näin tylsä ja tekstin (koulun) täytteinen :D

Mut nyt hyvät yöt ja ps on kiva olla takas!

28.3.2011

Huhuu?

Joooo o, en tiedä edes miten aloittaisin näin pitkän (kylläkin tahattoman) tauon jälkeen :D moni, moni asia on muuttunut viime kirjoittamasta ja oikeestaan mun elämässä puhaltaa ihan uudet tuulet :) koitan saada työt ja pänttäämisen kauppakorkean pääsykokeisiin sovitettua ja ajattelinkin et ehkä on järkevintä jäädyttää tä bloggaaminen nyt ihan virallisesti siihen asti että saan elämäni vähän selkeempään kuntoon :)

Jotenka kesäkuun puoliväliin asti omistaudun kauppakorkealle, sitten teen tilannekatsauksen ja toivottavasti löydän inspistä jatkaa tunnollisempana bloggaajana!

Ihanaa kevään alkua kaikille!