15.7.2009
13.7.2009
venyykö
tilasin keväällä minimaaliset 2 millin venytyskorut ja toivoin saavani ne valmistujaisiini. otin maaliskuussa vasta elämäni ensimmäiset korvareiät ja harjoituskorviksia pidin loppukevääseen asti. aattelin että 2 milliset menis sillai semihyvin, kun harjoituskorviksetkin oli 1.6 paksuset. ei ne kuitenkaan tuntunu menevän hyvin joten lopetin koko homman samantien. ei se venyttely kuitenkaan niin tärkeää ole.
tulin ajatelleeks noita koruja eilen ja kokeilin ihan piruuttani ja nehän meni ihan kepposesti puoleen väliin asti! siitä eteenpäin tuntui ihan hiukan kireeltä joten nyt ne on tossa puolessa välissä:--D aika hölmön näköistä mut ihanaa et saan ne vihdoin käyttöön:--) mitään himoreikiä en todellakaan aijo venyttää, musta venytyskorut on vaan tosi paljon nätimpiä kuin tavalliset. en oikeestaan oo edes ajatellut ostaa isompia. ehdoton maksimi on 5 mm.

käytiin poikien kanssa äsken myllyssä kääntymässä ja löysin täydellisen hapsulaukun, jollaisen perään olen jo kauan haikaillut. löysin myös kasoittain kaikkea muutakin ihanaa, mut nyt on kyllä budjetti sellasessa kunnossa että!
alejen on paras olla vielä voimassa kun mulle tulee heinäkuun palkka

12.7.2009
rakastan suunnitelmia
mua ei ahdista tapahtumien liiallinen suunnittelu tai läpikäyminen. tykkään suunnitelmista ja siitä tietoisuudentunteesta, että on jotain mitä odottaa. työpäivätkin hurahtaa tosta vaan kun on viikonlopuksi jotain sellasia suunnitelmia jota odottaa.
siks musta olikin ihanaa kuulla et tytöt oli suunnitellu meille loppukesän joka viikonlopuksi jotain mahtavaa tekemistä:--) viikon päästä mennään mökkeilemään, kahden viikon päästä huvipuistoon ja kolmen viikon päästä onkin jo DBTL. elokuun toisena viikonloppuna mulla on sukulaisten häät mut siitä viikon päästä mennään laivalle. ja siitä taas viikon päästä olis PMMP:n keikka eurassa, eli periaatteessa vois mennä :--D on niin ihana suunnitella menoja. joidenkin mielestä kesän ei kuuluis olla suorittamista, mut itse en kyl tunne mitään suorituspaineita vaikka suunnittelenkin kesän jokaisen viikonlopun 8----)
eikä kaikkien suunnitelmien tarvii olla niin täsmällisiä, niistä voi aina muokata tilanteeseen sopivaksi. esim meijän perjantain vain-parille-merisaliin muuttuikin huput-heiluen-lynissä illaksi:---D mut oli taas parasta ikinä. ja olin (vasta toista kertaa, mummo kun olen) pilkkuun asti! ei ollut pahaa oloa koko iltana vaikka join aika kiitettävästi, eikä aamulla pientäkään krapulan poikasta:--) oon jotenkin hämärästi oppinut juomaan isoa aata

10.7.2009
normipäivä
millanen päivä sul on huomenna? no ihan normipäivä, ei mitään!
anteeks miten nyt voi olla jo perjantai? ja heinäkuun puoliväli (kirjanpitokielellä alvipäivä :--D) lähestyy? jos olisin viel kauppiksessa niin mullahan alkais jo kuukauden päästä koulu! hyi kamala, oon sittenkin oikein mielelläni töissä. ainakin on viikonloput ja illat ihan täysin vapaat :---)
JES tänään merisali (sitä ennen pieni pussikeitto vanhojen aikojen kunniaksi) ja mahdollisesti (eli toivottavasti ei mut luultavasti joo) lyni
yhden voi aina ottaa

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)